Vahvistavat välisanat

Runo oli Eeva Tikan kirjoittama ”Kun äiti oli kuollut”. Se antoi minulle voimaa kokea suru sekä ryhtyä toimintaan käytännön asioiden järjestelyssä.

Mitkä sanat ovat juuri sinua vahvistavia? Ne voivat olla eri ihmisille hyvin erilaisia. Me saamme elää keskellä huikeita sanavarantoja kirjallisuuden ansiosta ja löytää sieltä monella tavalla voimaannuttavia sanoja. Arkikielemme on joskus melko köyhääkin ja liittyy osittain ahdistaviinkin tilanteisiin, kiireeseen varsin usein.

Elämä on aina tarinan muotoinen – sillä on aina alku, oma kulkunsa ja päätöksensä. Mutta ihmisten tarinat ovat erilaisia. Kirjallisuuden avulla voimme kokea monenlaisia tarinoita, hyvinkin erilaisia kuin oma elämäntarinamme. Niistä jää tunnejälkiä mieliimme ja ne toimivat vahvistavina voimina kohdatessamme uusia, yllättäviäkin asioita, tilanteita ja ihmisiä. Lukiessa olemme aina kahden kesken tekstin ja sen tapahtumien kanssa itsenäisinä, ainutkertaisina. Tarina suodattuu oman minuuden kautta ja minän voima lisääntyy.

Itse koen lukemani tarinat ja erityisesti runot eräänlaisina välisanoina, siltoina oman sisimpäni ja maailman välillä. Esimerkiksi yhteys luontoon vahvistuu tietynlaisista runoista. Kykyni eläytyä erilaisiin ihmiskohtaloihin sekä selviytyä uusista tilanteista vahvistuu taas toisenlaisista runoista. Runon kieli onkin juuri se, joka osuu kaikkein syvimmälle ihmiseen. Siinä suhteessa se muistuttaa musiikkia.

Runoilija Rabbe Enckell on kirjoittanut välisanoista näin:

”Mikään ei tavoita, ellei pysty kutomaan itselleen

pohjahaavia, kaikkiin meriin ja kaikkiin jokiin käypää.

Välisanat minä olen havainnut vahvaksi langaksi,

iankaikkisen pien kyllästämäksi – välisanat,

           jotka syntyvät

kuin lukin verkko aamun valoon:

se repeää helposti, koettelee ehtimiseen lukin

         kärsivällisyyttä

ja on kaunis vain sille, joka sen näkee”

Maritta Naumanen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, kirjallisuusterapiaohjaaja