Resilienssi-harjoitus
Ihmiselle on luontaista suuntautua tulevaan. Unelmointi lisää toiveikkuutta tulevasta ja kartoittaa henkilön kokemusta hyvästä elämästä. Unelmia voi olla eri kokoisia. Yleensä unelmien ajatellaan olevan suuria ja merkittävää ponnistelua vaativia, mutta onko kukaan koskaan nostanut esille arkiunelmia? Arkiunelma voi esimerkiksi olla toive, että näkee iltakävelyllä jäniksen. Se voi olla myös unelma siitä, että oman mansikkamaan ensimmäiset mansikat kypsyvät tai uusi kokeilemasi resepti toimii haluamallasi tavalla. Nyt on aika unelmoida!
Kokeiltavaksi
Tee itsellesi unelmakartta.
Voit esimerkiksi kirjoittaa, piirtää tai leikata aikakausilehdistä tai sanomalehdistä kivoja kuvia tai tekstejä ja liimata niitä isolle paperille.
Kokoa juuri sinun näköisesi unelmakartta.
Voit liittää unelmakarttaasi sekä isompia unelmiasi, että arkiunelmia.
Tutustu lisää Elämänmuutoksista eteenpäin -teemaan
Palaa edelliselle sivulle