Se on pienestä kiinni

Elämä yllätti minut. Sairastuin vakavasti ja löysin itseni suuren sairaalaan poliklinikan valvontayksiköstä. Tuollaisessa tilassa ei ole yksityisyyttä. Viereisellä vuoteella oli vanha rouva. Verikokeiden ottaminen häneltä oli vaikeaa, kun sopivaa suonta ei ollut löytyä. Toimenpiteet hoidettiin ammattitaitoisesti mutta ahdistavasti: ”Rouva, puristakaa käsi nyrkkiin!”, ”Rouva, nostakaa kättä!”, ” Rouva, vaihtakaa asentoa!”

Sanat olivat ulkoisesta asiallisuudestaan huolimatta kovia, esittämistapa oli komentavaa ja yksisuuntaista käskyttämistä. Asioinnin äänensävy satutti jopa minua, joka olin tilanteen vanki. Miltä mahtoi vanhasta rouvasta tuntua?

Ennen jatkosiirtoa häneltä otettiin vielä yhdet kokeet. Kun verikokeiden ottaja huomasi verisuonen löytämisen vaikeuden, hän yllättäen aloittikin kysymällä kauniisti: ”Rouva, voisitteko auttaa minua?” Ja puolitiedoton vanha rouva auttoi: käsi puristui nyrkkiin. Suoni löytyi ja verikokeiden ottaminen sujui.

Kuulluksi tuleminen on tärkeää meille silloinkin, kun olemme haavoittuneita ja hauraita. Se lisää kaikissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa hyvinvointiamme ja toimintakykyämme. Kuulluksi tuleminen antaa myös mahdollisuuden ottaa vastuuta omasta elämästämme, vaikka vain pyydettäessä puristamaan kätemme nyrkkiin.

Poliklinikan valvontayksikön ohikiitäneessä hetkessä olin nähnyt ja kokenut kahdenlaista kohtaamista: haavoittavaa osaamattomuutta mutta myös tasavertaista ja välittävää osaamista.

Hyvään kohtaamiseen tarvitaan kuulevia korvia, näkeviä silmiä, avointa mieltä ja sydäntä sekä pieniä sanoja ja äänensävyjä. Se on pienestä kiinni, myös hauraimmilla hetkillä.

-Jukka Salminen, järjestöneuvos, FM