Puhe uusille ylioppilaille

Pohdin pitkään, mitä sanon heille, joiden elämä on taitekohdassa. Tiesin myös, että paikalla on uusien ylioppilaiden vanhempia ja omaisia, muita lukiolaisia sekä tietysti opettajakunta. Mitkä ovat asioita, jotka ovat kestäviä, kannattelevat tulevaisuudessa, joka on kaikille lopulta tuntematon? Seuraavassa muutama nosto puheestani.

Koulu antaa pohjan yleissivistykselle. Tärkeimpiä asioita, mitä ihminen kouluvuosina oppii, on hankkia tietoa ja arvioida sen merkitystä. Mikä on faktaa ja mikä fiktiota? Kuka oikeasti tietää, kuka luulee tietävänsä ja kuka peräti huijaa? Kyse on ajattelun taidoista. Niitä on syytä pitää yllä ja kehittää. Osa ajattelun taitoja on ennakkoluuloton toisten ihmisten kuunteleminen. On tärkeätä ymmärtää, että ihmiset ajattelevat samaltakin vaikuttavasta asiasta eri tavoin. Kyse on usein näkökulmaeroista. Yhdessä ajattelu on ajatusruokaa myös itselle. Se estää joutumasta saman mielisten kanssa ajatuskuplaan, jossa syntyy harhakäsitys, että vain me olemme oikeassa.

Uusien ylioppilaiden aikuisuus on vasta nupuillaan. Itsetuntemuksen kehittäminen on elämän mittainen matka. Se löytyy eläen, vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, sen kautta, mitä ihminen tekee. Koulu antaa valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä. ”Kerro itsestäsi, kysy toiselta; olkaa uteliaita toisia ihmisiä ja uusia asioita kohtaa” ehdotin valkolakkejaan odottavia.

Kehotin ylioppilaita kuuntelemaan heitä, jotka sanovat ”nyt käyt ylikierroksilla, hellitä vähän ja lepää”. Ylikierroksilla oleva ihminen on putkinäköinen oman jaksamisensa suhteen. Ja jos jokin asia kovasti jää harmittamaan ja pyörimään mielessä, siitä kannatta puhua muiden ihmisten kanssa. Tämä vaatii rohkeutta, mutta se kannattaa. Keskustelu antaa perspektiiviä asioihin ja niiden mittasuhteisiin suuressa kuvassa.

Ihmisillä on erilaisia taitoja ja harrastuksia: joku laulaa, toinen soittaa, kolmas pitää käsillä tekemisestä, neljäs on liikunnallinen, viides haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisesti, kuudes nauttii näyttelemisestä tai kuvataiteen ääreen pysähtymisestä ja seitsemäs pitää lukemisesta ja kirjoittamisesta. Niin kauan kuin elämää on, ihminen voi tehdä monenlaisia asioita. Nauttia mielekkäästä tekemisestä ja kokeilla myös uutta.

Istuminen oman kouluni ylioppilasjuhlassa riemuylioppilaana, valkolakki päässä, oli sykähdyttävä kokemus. Se herätti minussa kiinnostuksen mennä ensi vuonna kuuntelemaan riemuylioppilaan vuosimallia 1974 onnittelupuhe. Minun aikainen kouluni rehtori Jorma Rytkönen, joka jo v. 1973 kirjoitti meille abeille tiedon vallankumouksesta, ei ollut tänä vuonna juhlissa mukana. Hänellä oli omat platinaylioppilasjuhlat. Hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi 70 vuotta sitten. Yltäisinkö samaan; aina sitä voi toivoa.

Kiti Müller

Kiti on 68-vuotias neurologi, joka teki pisimmän uransa Työterveyslaitoksen Aivot ja Työ tutkimusprofessorina ja laboratorion johtajana. Hän siirtyi 60-vuotiaana töihin Nokialle ja teki tutkimusta mm. Bell labsissä. Keväällä 2020, kun 66 vuotispäiviä vietettäisiin heinäkuussa, hän lähti Nokialta ja palasi dosenttina opetustyöhön Helsingin ja Aalto yliopistoihin. Lisäksi hän toimii nykyään GlucoModicum yrityksen lääketieteellisenä neuvonantajana. Yrityksen kehittämän uudenlaisen ratkaisun avulla glukoosiarvon voi mitata kudosnesteestä ilman neulan pistosta.