Kirjoittamisen arvaamaton elinvoima

Eläkkeelle siirtyminen on varmasti yksi merkittävimpiä tapahtumia elämässämme. Uskon, että tässä vaiheessa mieleen hiipii useita kysymyksiä. Pitäisikö tulevaan valmistautua jollakin tavoin? Miten muutan tähän asti arkipäiviin olennaisesti kuuluneen työrytmini? Nautinko vapaudestani olla oman elämäni määrääjä? Toteutanko nyt ne haaveet, joista työelämän aikana en ehtinyt kuin vain ajatella?

Haaveesta totta

Muistan, että tämäntapaiset ajatukset pyörivät päässäni. Ja vaikka olin sitoutunut paljolti erilaisiin luottamustehtäviin, pelko tyhjän tilan syndroomasta oli todellinen. Kunnes muistin äidinkielen opettajan sanat. Olinhan minä kirjoitellut työelämän aikana lehtijuttuja ja muistokirjoituksia, mutta että saisin jotain suurempaa aikaiseksi. Olisiko se mahdollista?

Eläkeläisen yksi suuri vapaus on ajan käyttö ja sen omavaltainen hallinta. Minun ei tarvitse saada asioita valmiiksi esimiehen tai esinaisen vaatimusten mukaan, jos en onnistu työsuorituksessani tänään, siirrän sen tulevaan. Näin ajattelin, kun aloitin ensimmäisen käsikirjoituksen työstämisen.

Mutta erehdyin. Kirjoittaminen on tiivis projekti. Opin, että paras tapa työskennellä on laatia päivän aikataulu siten, että kirjoittamiselle varataan tietty aika päivärytmistä. Kun tämän oivalsin, sain mielelleni rauhan ja ennen kaikkea ensimmäisen romaanikäsikirjoituksen valmiiksi kohtuullisessa ajassa. Ja riemu oli sanoin kuvaamaton, kun löysin tuotteelleni kustantajan.

Uuden oppimista ja ajattelun jäsentelyä

Kirjoittaminen on usean eläkeläisen harrastus. Tiedän, että Suomessa on monia eläkkeellä olevia, jotka ovat julkaisseet tuotoksiaan tai ainakin kätkeneet kirjallisia tuotteitaan ns. pöytälaatikkoon. Minulle kirjoittaminen on tapa elää ja olla mukana ajassa. Kirjoittaminen ohjaa minua selkeään ajatteluun ja myös uuden oppimiseen. Yhtä kirjaani varten tutkin narsismin olemusta, kävin jopa seuraamassa oikeudenkäyntejä aiheeseen liittyen. Toinen romaani sai alkuinnostuksen TV-ohjelmasta ja opiskelin paljon muistin maailmasta.

Huomaan, että kirjoittamisen tuloksena seuraan maailman tapahtumia mielenkiinnolla. Olen oppinut, että pelkkä tapahtumien toteaminen ei riitä, yritän herättää mielessäni ja ystäväpiireissäni keskustelua asioiden taustoista sekä seuraamuksista. Tämä on sopivaa ajanvietettä eläkeläisille.

Lisäksi uskon että kirjoittamalla jätän myös jonkin asteen muistijalanjäljen läheisilleni. En pidä päiväkirjaa – sitäkin olen kyllä kokeillut – mutta kannustan kyllä eläkeläisiä jonkin asteen muistiinpanoihin. Näistä kirjoitelmista on varmasti iloa paitsi kirjoittajalle myös kirjoituksia myöhemmin lukeville. Elämä on yksinkertaisesti muistamisen arvoista!

Kirjoittaminen on mielestäni paras tapa jäsentää ajatuksiani. Kun olen saanut jonkun ajatelman paperille tai tietokoneelle, pohdin aina, olenko tosiaan tätä tai tuota mieltä. Lopulliseen muotoon puettu ajatus toimii sitten elämänohjeenani.

Ainakin seuraavaan ajatusmyrskyyn asti.

Kirjoittaja: Osmo Ukkonen, eläkeope, kirjailija Mikkelistä

Osmo on työskennellyt opettajana ja eläkkeelle jäätyään hän on kirjoittanut neljä romaania Elämän avaimet, Itsekkyyden kukka, Muisti tekee virheen ja Onnensa etsijät. Lisäksi hän on käsikirjoittanut ja ohjannut lyhytelokuvia ja myös näytellyt niissä. Osmon lyhytelokuvia on palkittu SM-tittelein ja hänen filminsä ”Dementiapeli” oli edustamassa Suomea Italian filmifestivaaleilla v. 2023.