Tunne vahvuutesi

Meissä jokaisessa on paljon vahvuuksia

Vahvuuksilla tarkoitetaan esimerkiksi sellaisia asioita kuin luovuus, sinnikkyys, ystävällisyys, kärsivällisyys tai huumorintaju. Vahvuudet kuvaavat ihmistä omimmillaan. Ne ovat meissä luonnostaan, ilman suuria ponnisteluja. Vaikka vahvuudet ovatkin varsin pysyviä, ne myös mukautuvat ja muuttuvat elämän eri tilanteissa. Niitä voi myös kehittää ja harjoittaa. Vahvuuksia tarkastellessa on hyvä pohtia, millaisissa tilanteissa tai mitä tehdessäsi koet olevasi aidoimmillasi.  Entä millaisiin asioihin kiinnität luonnostaan huomiota?

Kurkista vahvuusvarastoosi

Ensimmäinen askel vahvuuksien käyttöön on niiden tunnistaminen. Vahvuuksia voi etsiä tarkastelemalla asioita, joista saa energiaa ja joista innostuu helposti. Myös sellaiset asiat, jotka sujuvat hyvin tai jotka oppii nopeasti, vievät vahvuuksien äärelle. Vahvuuksia voi löytää myös tarkastelemalla elämänpolkua taaksepäin. Voi pohtia sitä, millaisista asioista on aina ollut kiinnostunut tai etsiä asioita, joihin uppoutui jo lapsena tai nuorena.

Käytä vahvuuksiasi joka päivä

Vahvuuksien käyttäminen arjessa on palkitsevaa, se antaa energiaa ja vahvistaa hyvinvointia. Jokaiseen päivään kannattaakin sisällyttää hetkiä, jolloin vahvuuksia voi käyttää omaksi ja toisten iloksi.

Tunnista siis tekeminen, josta nautit ja anna sille hieman enemmän huomiota ja aikaa. Hyvä on myös pohtia, miten voisit käyttää vahvuuttasi jotenkin uudella tavalla tai tilanteissa, joissa et ole niitä vielä kokeillut. Kokeilemalla voi oppia jotakin uutta niin itsestään kuin vahvuuksistaankin.

Etsi ja löydä vahvuuksia myös muista

Joskus vahvuuksia on jopa helpompi havaita toisesta ihmisestä kuin itsestä. Antamalla ja saamalla palautetta vahvistamme vahvuuksia – itsessä ja toisissamme. Millaisia vahvuuksia sinä löydät lähelläsi olevista ihmisistä? Nappasitko ystäväsi hyvänteosta – muista kertoa se hänelle!

Palaa takaisin edelliselle sivulle