Puutarhaviljelijän pohdintoja

On pimeää, harmaata, syksyistä. ”On kuin luonto kuollut jo olisi.” Linnut ovat vaienneet ja lentäneet pois. Lentäneet ne, joiden kuuluu lentää, mutta niiden, joiden kuuluu jäädä Suomeen, ovat vaienneet. Mutta-mutta, toki elämää luonnossa ilmenee syksystä huolimatta, kun vaan pysähtyy havaitsemaan, seuraamaan ja ruokkimaan tarvittaessa.

Luonnon ja kaiken elämän seuraaminen on ollut pienen perheeni voimaannuttaja. Puutarhaviljely ammattinamme on ollut luonnon seuraamista kaiken aikaa. Viljelymuotomme oli luonnonmukainen viljely, josta saimme kunniamaininnan: ”Ensimmäinen luonnonmukainen kauppapuutarha Suomessa.”

Puutarhamme ”nukkui” muutaman talvikuukauden ajan, kunnes keväällä alkoi kasvihuoneiden lämmitys ja taimiviljely. Syksyllä ehdimme tehdä retkiä Lapin tuntureille. Kokea niiden jylhyys ja kauneus, nukkua teltassa, tehdä havaintoja, vuolla kuksia ja kirjoittaa kirjeitä. Se oli meidän rakkautta ja lähentymistä toisiimme.

Minun matkani suuntautuivat myös Afrikkaan, Aasiaan ja Nicaraguaan sekä muutamiin Euroopan maihin. Ne matkat olivat mahtavia elämyksiä, avartavia ja joista riittää muistelemista. Valokuvat kertovat monet tilanteet, jotka nyt vanhana ovat unohtuneet.

On toki paljon ohjeita hyvään elämään, ja ne ovat hyviä ohjeita. Säännöllinen liikunta ja lepo, ravitseva ruoka. Niitä en väheksy missään nimessä. Ne eivät vain onnistuneet minun elämässäni aikaisemmin. Mutta nyt vanhana lepään ja aterioin melkoisen säännöllisesti, mutta liikkumaan pystyn vain rollaattorin avulla. Pienen talouteni ja kissani pystyn hoitamaan ja kodin ulkopuoliset asiat ystävällisten avustajieni turvin. Onneksi näen lukea, ja niinpä olen kirjaston vakioasiakas.

Mieheni kuoli 95-vuotiaana viime vuoden, 2025, lopulla. Nyt elän muistoissa ja hiljaisuudessa metsien keskellä.

Kaisu Nurmi, 90 v.
puutarhaviljelijä
Suonenjoki