Joulun kaipuu

Unohtuvat pohjaan palaneet tortut, väsymyksestä kiristyneet hermot ja ristiriidatkin.
Voisimmeko armahtaa itseämme: ei se aina niin kivaakaan ollut. Mitä sitä kieltämään.

Sopisimmeko, että annammekin tänä vuonna mielemme viipyillä niissä kultaantuneissa tuokioissa. Muistamisen herkissä hetkissä.
Armahtamisen ajatuksen soisi soivan myös tämänvuotisessa joulussa.

Jos lapsenlapsi ei syö kinkkua, ei se joulua kaada.
Tai jos lapset vaan piipahtavat ja kummilapset eivät edes joulukorttia lähetä.
Tai jos kukaan ei suostu ymmärtämään, että jouluna haluan vain oman rauhani.
Tai jos jouluna on surullinen, sekin on luvallista.

Kaikenlaisista jouluista on selvitty.
Miksei siis tästäkin?

Ei se ensimmäinen joulukaan ollut täydellinen, kaukana siitä.
Sen viesti on kuitenkin täydellinen: armahtaa itseämme ja toinen toisiamme.

Irja Askola,
piispa emerita